Uutta musiikkia laajasti esittelevälle festivaalille on Jyväskylässä ollut sosiaalinen tilaus. Kaupungissa työskentelee useita aktiivisäveltäjiä sekä aikamme musiikin ilmiöistä innostuneita säveltaiteilijoita, jotka ovat kaivanneet tilaisuutta esitellä taitojaan laajemmissa puitteissa. Näistä lähtökohdista on syntynyt aikamme musiikin juhla, viisipäiväinen periFÉRIA-festivaali, joka järjestetään keskisuomalaisten taideorganisaatioiden yhteistyönä.
Vaikka tapahtuma järjestetään suurelta osin paikallisin voimin, on kyseessä kansainvälinen tapahtuma. Sävellyksiä kuullaan niin Japanista, Yhdysvalloista, Argentiinasta kuin Etelä-Afrikastakin. Kotimaisten huippumuusikoiden lisäksi festivaalilla esiintyy mm. ranskalainen tähtihuilisti, Jyväskylä Sinfonian ylikapellimestari Patrick Gallois.
Taiteellisina johtajina toivotamme teidät tervetulleiksi aikamme musiikkia monipuolisesti ja ennakkoluulottomasti esittelevään tapahtumaan.

Mikko Raasakka
klarinetisti

Antti Auvinen
säveltäjä