LOTTA WENNÄKOSKI

Kuva: Maarit Kytöharju/Fimic

Lotta Wennäkoski opiskeli musiikinteoriaa, viulunsoittoa ja kansanmusiikkia Unkarin Béla Bartók -konservatoriossa 1989–90, musiikinteoriaa Sibelius-Akatemiassa 1990–94 ja aloitti vasta tämän jälkeen varsinaiset sävellyksenopinnot. Ensimmäiset todelliset sävellyksensä hän teki vasta Sibelius-Akatemiassa opiskellessaan Eero Hämeenniemen johdolla. Wennäkoskella ei täten ole varsinaista nuoruudentuotantoa vaan hänen sävelkielensä näyttäytyy yhtenäisenä ensimmäisistä sävellyksistä lähtien. Wennäkosken sävelkieli pohjautuu darmstadtilaisuuden jälkeiseen modernismiin, jossa ei ole piirteitä tonaalisuudesta mutta toisaalta ei myöskään tonaalisuutta estävää systemaattisuutakaan. Rytmiikka ei juurikaan tarjoa pulsatiivisia kiinnekohtia. Hänen ominta aluettaan on kamarimusiikki ja runous on konkreettinen lähtökohta joissakin hänen sävellyksissään. Monissa Wennäkosken sävellyksissä on voimakas karakteri, ts. musiikki punoutuu yhden piirteen ympärille ja tällä tavoin sävellys saavuttaa yksilöllisyyden.

Wennäkoski on kertonut teoksestaan Ilmakehästä seuraavaa: "Toisinaan kappaleen valmistuttua haluaa tehdä seuraavassa teoksessa jotakin ihan muuta, toisinaan taas vanha, juuri äsken käsistä jätetty materiaali vieläkin huutaa käsittelyä ja uudenlaista toteutusta. Huilu-pianoduon 'Ilmakehästä' tilanne oli tämä jälkimmäinen; sen kirjoittaminen osui laajahkon 'Naisen rakkautta ja elämää' -laulusarjan jälkimaininkeihin. Kyseiseen laulusarjaan taas sisältyi Mirkka Rekolan runoon sävelletty lyhyt 'Minä odotin', jonka materiaalin pariin tunsin syystä tai toisesta polttavaa halua palata. Alusta alkaen oli kuitenkin selvää, että 'Ilmakehästä' olisi täysin erilainen kappale kuin 'esikuvansa' – siihenhän pakotti jo kokoonpanojen erilaisuus. Kyse onkin nimenomaan materiaalin – ei käsittelytavan tai toteutuksen – kierrätyksestä; samasta alkuaavistuksesta, tuoksusta, tunnelmasta onkin nyt lähdetty kokonaan toiseen suuntaan.

"Rekolan runon alkusäkeet esiintyvät kuitenkin myös kappaleessa 'Ilmakehästä' – tällä kertaa huiluun kuiskattuina äänteinä: minä odotin hengähtämättä/minä kai jo poistuin tästä ilmakehästä/ ja sitten se putosi/kukka/ --- 'Ilmakehästä' on Petri Alangon tilaus."
Minä odotin hengähtämättä,
minä kai jo poistuin tästä ilmakehästä,
ja sitten se putosi
kukka
kadulla jaloissani ja
kun vain käänsin pääni
näin sinut

© Mirkka Rekola